Gustav Mahler Helsingissä 1907
Pitkällä matkalla ja Yliopiston Juhlasalissa 1.11.1907 (osa 1)
Suomalainen blogi’ sopinee aloittaa vilkaisemalla 118 vuotta taakse päin: Keisari on vapauttanut Gustav Mahler Wienin hovioopperan velvollisuuksista. Hän on saapunut Helsingistä Pietariin (yöjunalla 2-3.11) ja valmistautuu konserttiin, missä soitetaan oma sinfonia – viides. Nyt kohti Wieniä kääntynyttä matkaa on joskus kuvattu viimeiseksi ‘Euroopan kiertueeksi’ ennen New Yorkiin lähtöä, mutta todellisuus on arkisempi. Enemmän työtä kuin glamouria. Tarinaa voisi kertoa näinkin: “Mahler kävi Helsingissä ja poikkesi mennen tullen Pietarissa”. Siitä ei toki ollut kysymys, mutta jollain konstilla Edvard Fazer, Robert Kajanus ja Akseli Gallen-Kallela olivat onnistuneet vakuuttamaan hänet, että Helsinki on käynnin arvoinen. Hyvät pisteet siitä. Kolmen konsertin johtamiseen tarvittiin matkoineen yli neljä viikkoa (19.10.-12.11. 1907). Mieltä painoi sekin, ettei Alma-vaimo jaksanut lähteä mukaan. Alma lähti Semmeringiin saamaan hoitoa [#].
Mahler saapui Helsinkiin tiistaiaamuna (yöjunalla 28-29.10). Konsertti oli vasta perjantaina (1.11.) ja nähtävästi silloinkin vielä harjoiteltiin. Siihen viittaa Juhlasalin aamupäivän ohjelman peruuntuminen. Mahler oli kuitenkin hyvin tyytyväinen Robert Kajanuksen johdolla valmistautuneeseen orkesteriin. Ohjelmassa oli orkesterille ennestään tuttua musiikkia. Mahlerin omien sävellysten esittäminen olisi ollut isompi projekti. Paluumatkalla Pietarin jälkimmäisessä konsertissa hän johti viidennen sinfoniansa ja sitähän harjoiteltiin jo ennen Helsinkiin lähtöä. Siksi Helsinkiin lähtökin lykkääntyi päivän myöhemmäksi.
Helsingissä ohjelma sisälsi Beethovenin viidennen sinfonian ja Coriolan-alkusoiton. Wagnerilta soitettiin alkusoitto ja Liebestod “Tristan ja Isoldesta” sekä “Die Meistersinger von Nürnberg” alkusoitto. Konsertti oli loppuun myyty ja lehdissä kirjoitetun mukaan merkkitapaus. Mahlerille tarjottiin laakeriseppeleitä, joita hän ei kuitenkaan olisi halunnut ottaa vastaan. Kajanus oli teettänyt seppeleen orkesterin puolesta. Toisen tarjosi Aino Ackté.
Helsingin vierailusta on paljon muutakin kerrottavaa. Lyhyestä juttutuokiosta, tai ehkä oikeammin Sibeliuksen myöhemmästä muistelusta, jäi elämään yksi tunnetuimmista Mahler-sitaateista. Palaan piakkoin siihen ja ehkä neljään konserttiarvioonkin (Helsingin Sanomat, Uusi Suometar, Hufvudstadsbladet, Nya Pressen). Seikkailut Akseli Gallen-Kallelan kanssa ovat kuitenkin juuri nyt ajankohtaisemmat. Siksi
Seuraava aihe (osa 2):
Mahler Akseli Gallen-Kallelan kyydissä
[#] Ehdin kirjoittaa alaviitteen ja laittaa siihen “uutta dataa ja pohdintaa”, mutta otan sen nyt pois, koska huomasin, että täytyy vielä tarkistaa kaikki saatavilla olevat datat. Onneksi tätä blogia ei varmaan ole löytänyt vielä kukaan (yhdelle olen kertonut). Pahoittelen, jos joku ehti nähdä. Sitäkin, että itse tarinan kerronta jäi kesken. Jatkan ehkä vasta ensi viikolla, isänpäivän jälkeen. Sain myös opetuksen, ettei ole kyvä kirjoittaa suoraan tähän, vaan julkaista vasta siten, kun on tarkistettu, että asiat ovat kohdillaan.
Tämä oli Mahlereille erityisen vaikeaa ja jatkoa ajatellen merkityksellistä aikaa (Annus horribilis). Myös vaikeasti selitettävää. Mahlerin elämään ja tekemisiin liittyvien tapahtumien parhaat tiedot kerännyt Henry-Louis de La Grange mainitsee mammuttiteoksessaan, että tältä ajalta puuttuu dataa. Varmaan osittain itse tapahtumien takia. Myöskin siksi, että Alma Mahler on poistanut dataa (sensuroimalla kirjeenvaihtoa, ehkä vähän muutakin). Mahlerin ulos savustaminen, ja ero Oopperasta on tietysti jäljitetty hyvin, myös lääkärin harhaanjohtava diagnoosi synnynnäisestä sydänviasta. Kolmesta kohtalon iskusta pahin oli tyttären kuolema, joka tietysti järkytti vanhempia. Paljon on kirjoitettu, kuinka tämä ajoi Mahlen kriisiin ja ‘reitille kohti kuolemaa 1911’. Tätä draaman kaarta on liioiteltu. Järkytys oli toki mittava, mutta vaikutus työkykyyn vähäinen, ellei melkein olematon. Sitä saattaa selittää oma perhetausta. Gustav oli toinen lapsi, ensimmäisen kuoltua sisaruksista vanhin (mistä seurasi huoltajan rooliakin aikuisuuteen saakka); ja 14 lapsesta alle puolet eli aikuiseksi saakka. Gustav oli siis lapsuudesta alkaen nähnyt ja oppinut ihmisen kuolevaisuuden. Helsingin matkan aikoihin oli siis huolta ja henkistä kuormaa, mutta oman vointinsa sijasta Gustavia vaikuttaa rasittaneen eniten huoli Alman jaksamisesta ja toipumisesta. Siihen oli myös aihetta.
Kuten mainittu palaan näihin asioihin, tarkempien selvitysten jälkeen.